Pelitapahtumiin osallistuminen
Kaikki Arma Finlandin pelitapahtumat julkaistaan Discordissa.
Mikäli haluat osallistua tapahtumaan, niin seuraa mahdollisia ohjeita.
AWATS-tunnukset saat luomalla tunnukset foorumeille.
Ilmoita halukkuutesi rooleihin, joissa uskot menestyväsi. Voit harjoitella esim. sinkojen käyttämistä pelitapahtumien ulkopuolella tehtäväeditorissa. Johtajaroolit vaativat usein myös tapahtuman ulkopuolella suunnittelua ja vastuunottoa. Huomioi tämä tarvittavassa ajassa!
Pyri varmistamaan peli-illalle vapaata aikaa, koska peli-iltaa edeltävät peruuntumiset aiheuttavat ongelmia järjestäjille. Mikäli sinulle aiheutuu yllättäviä ja tärkeitä menoja, niin ilmoita kuitenkin mahdollisimman ajoissa tapahtuman järjestäjille tai tapahtumat keskustelussa Discordissa.
Ennen pelitapahtumaa näet roolisi rosterissa.
On myös mahdollista osallistua tapahtumiin tulemalla TeamSpeak-palvelimelle tapahtuman ajankohtana, ja siirtymällä reservit-kanavalle. Vapaata slottia ei voida kuitenkaan taata tällöin, ja ei varsinkaan suomenkieliseen ryhmään pääsemistä.
Uusien koulutukseen osallistuminen
Arma Finland järjestää uusienkoulutuksen yleensä ennen tapahtumia. Suosittelemme vahvasti kaikkia uusia pelaajia osallistumaan. Koulutuksesta ilmoitetaan Discordissa.
Mikäli olet jo Arma 3 -veteraani ja hallitsen kaikkien modien käyttämisen, ryhmässä toimimisen ja keybindit, sinun ei ole välttämätöntä osallistua uusien koulutukseen. Kuitenkin osallistumalla saat AFI-tägin TeamSpeakissä.
Modien ja ohjelmistojen asentaminen
Peleihin ei vaadita Apex DLC, mutta sitä tarvitaan mahdollisissa Tanoa-kartalle sijoittuvissa tapahtumissa!
1. Aja Steamistä ARMA 3:lle Tarkista pelitiedostojen eheys/Verify integrity of game cache
2. Varmista että ARMA 3 käynnistyy ja että sinulla EI ole käytössä development-versio
3. Lataa ja asenna TeamSpeak 3. Käytä samaa nimimerkkiä kuin pelissä.
4. Aseta TS3 käynnistymään aina administrator-oikeuksilla
5. Valitse mikrofonin lähetystavaksi push-to-talk (PTT)
6. Sulje TS3 modipaketin asennuksen ajaksi
7. Lataa ja asenna AFISync ja aseta se käynnistymään administrator-oikeuksilla.
8. Tarkista että modit asentuvat sinulle sopivaan paikkaan (oletuksena ARMAn asennuskansio).
9. Avaa ja aktivoi tapahtumaa varten ladattava repo. HUOM! Pidä TeamSpeak suljettuna. Modipaketti on suuri, joten aloita lataaminen hyvissä ajoin.
10. Käynnistä TS3 ja liity ts3.armafinland.fi -palvelimelle11. Tarkista että Task Force Radio -plugin on päällä (Settings -> Plugins).
Jos asennuksessa ilmenee ongelmia, pyydä apua Discordissa.