Coopit viikkopeleissä

User avatar
Tonto-
Posts: 1051
Joined: 31 Aug 2013, 19:17

Coopit viikkopeleissä

Post by Tonto- »

Kehitystiimissä on syntynyt keskustelua viikkopelien coop-tehtävistä ja kasvaneen pelaajamäärän synnyttämistä käytännön vaikeuksista.

Tällä hetkellä tilanne on ainakin allekirjoittaneen mielestä tämä: Paitsi, että Arma3 on aivan rikki pyörittääkseen viikkopeleissä pelattavia cooppeja ilman suorituskykyongelmia, komppaniakoon kokoinen tehtävä verottaa myös nykyään huomattavasti aiempaa enemmän aikaa. Perinteisesti AFI-ssa ollaan totuttu pelaamaan noin 40 -pelaajan voimin, eli about yhden joukkueen kokoisessa organisaatiossa, ja homman voidaan sanoa toimineen kiitettävästi. Kun viikkopeleissä käyvien pelaajien määrä on karkeasti sanottuna tuplautunut, joudutaan kehitystiimissä punnitseman rajallisen peliajan käyttöä aivan eri tavalla.

Ensinnäkin - tehtävän valinta, slottaaminen ja briiffi mukaanlukien, yksi co40 tehtävä AFI:n viikkopeleissä vie aikaa +1,5h, josta arviolta noin tunti on itse pelaamista ja tästä pelaamisesta ensimmäiset 15-30 on siirtymisiä, odottelua ja kaikkea peleihin kuuluvaa härväämistä. Tämä on se asetelma johon koko yhteisö on tottunut ja johon ollaan tavallaan kasvettu.
Kun tehtävän koko ylittää lähes tuplautuu tuosta, tehtävälle tarkoitettua aikaa olisi käytännön syistä tuplattava. Kylmä tosi asia on, että mitä suurempi joukko tehtävässä pelaa, sitä enemmän kaikki vie aikaa. Jos 40 pelaajan tehtävässä siirtymisiin ja härväämisiin menee aikaa 15min niin 80-pelaajaa tarkoittaa puoltatuntia. Kun CO40 saadaan suoritettua kunnialla ja 50% tappiolla noin puolessatoista tunnissa, CO80 vie väkisinkin aikaa kahdesta kolmeen tuntiin.

Tai kuuluisi viedä. Tässä on nimittäin se ongelma. Suuret tehtävät pelataan täysin juosten kusten, koska viikkopelien peliaika on niin rajallinen. Tehtävä on saatava yleensä puoleentoista tuntiin suoritetuksi, jotta mahdollisimman suuri porukka viihtyisi peleissämme. Nykyisellään coop-tehtävät eivät palvele niiden tarkoitusta ja ne syövät pelaajien viikkopeleissä viihtyvyyttä.

Ongelmaa ollaan lähestytty miettimällä cooppeja varten omaa pelipäivää, lähinnä maanantaita, vaikka kehitystiimissä tiedostetaan tällaisen järjestelyn aiheuttavan väkisinkin yhteisölle ainoastaan haitallista kahtiajakoa yhteisön sisällä. Tällä järjestelyllä ei kuitenkaan olisi tarkoitus jättää cooppeja kokonaan pois viikkopelikalenterista, vaan ainostaan tehdä tilaa peremmin toimivalle pelimuodolle ja jättää coopit ennalta määrätyille päiville. Pääpaino coopeista jaettaisiin maanantain kanssa.

Yhteisössä syntyvän kahtiajaon ollessa oikeastaan järjestelyn ainoa miinuspuoli, ne tavoitellut hyvät puolet painavat omassa vaa'assa paljon enemmän. Komppaniakoon cooppi-tehtäviä ei nähtäisi jokaisissa viikkopeleissä, mutta kun niitä nähtäisiin, ne pelattaisiin niin, että oltaisiin valmiita käyttämään se kolme tuntia sen suorittamiseen ja että tehtävä oltaisiin voitu valmistella suorituskykyongelmat mielessä.

Tässäpä nämä minun kaksi senttiä. Toivottavasti aiheesta syntyy keskustelua.
Ja ennemmin lyödä lyötyy kuin joutuu sen kenkiin - lajin luonto vai ajan henki?
User avatar
JoneKone
Posts: 2502
Joined: 30 Jun 2014, 14:34
Location: Helsinki

Re: Coopit viikkopeleissä

Post by JoneKone »

Vähän pyörittänyt vastaavanlaisia ajatuksia päässäni, mutta en ole uskaltanut ehdottaa mitään. Mun mielestä olisi hienoa ainakin kokeilla isoa ja pitkäkestoisempaa co-op:ia aina maanantaisin (jos käytäntö ei toimi niin kuoppaan vaan). Silloin voisi paneutua täysillä yhden tehtävän toteuttamiselle ja "kiirettä olisi vähemmän". Luullen, ettei pahempaa kahtijakoa syntyisi, vaan enemmänkin että täällä voitaisiin ehkä palvella kaikkia pelaajakuntia paremmin? Mitään ei ole pahempaa kuin kiirreellä läpijuostu ja kesken katkaistu cooppi ilman kunnollista debrieffiä. 3 h peliä ajatellen heittäisin taas myös respawn-kortti pöytään (siis spawni baseen ja sieltä vahvistuksina hallitusti kentälle takaisin?). Kaiken lisäksi, mulla on yleensä Ma ilta vapaana paremmin kuin Ke ja La.
Last edited by JoneKone on 18 Feb 2015, 21:05, edited 1 time in total.
"Vihollisen paras ase on oma krh" - Acidizer
User avatar
JP-9000
Posts: 464
Joined: 08 Aug 2013, 10:51

Re: Coopit viikkopeleissä

Post by JP-9000 »

Itse pelaan ARMAa lähinnä coopin takia koska omien kokemusteni perusteella TvT ARMAssa on n. 90% ajasta silkkaa paskaa. Jos kilpailuhenkisempää pelaamista ihmispelaajia vastaan haluan, siihen löytyy kyllä paljon parempiakin pelejä. Jokainen voinee tästä vetää omat johtopäätöksensä siitä mitä mieltä olen asiasta.
User avatar
Castor
Posts: 1448
Joined: 01 Aug 2013, 13:51
Location: Hämeenlinna

Re: Coopit viikkopeleissä

Post by Castor »

Tiedostetaan tämä asia, tehtäväntekijät helpoittaa COOPpien pelaamista kaikilla mahdollisilla tavoilla,
jatketaan samaa malliin äänestämällä / adminin mielivallalla...

Meillä on pelattu aivan järkyttävän vähän komppanian koon juttuja => homma ei hanskassa, vai menikö aikoinaan ekat joukkue mätöt meillä nappiin??

Jos tuntuu siltä että performanssi ongelmia tulee COOPin mukana => lisäyksiä tehtävästandardeihin

PS: ainoa muutos minkä tahtoisin on joka tehtävän välissä TVT vs COOP äänestys.
Koska samat naamat koko ajan adminina on COOPit vähentyny yhteen tehtävään per viikkopeli.
(aftergamet tosiaan sisältää paljon COOPpia, ei oo vaan kiva pelaa enää kun puolet porukasta on kännissä kuin käet)
User avatar
JoneKone
Posts: 2502
Joined: 30 Jun 2014, 14:34
Location: Helsinki

Re: Coopit viikkopeleissä

Post by JoneKone »

Castor wrote:
PS: ainoa muutos minkä tahtoisin on joka tehtävän välissä TVT vs COOP äänestys.
Koska samat naamat koko ajan adminina on COOPit vähentyny yhteen tehtävään per viikkopeli.
(aftergamet tosiaan sisältää paljon COOPpia, ei oo vaan kiva pelaa enää kun puolet porukasta on kännissä kuin käet)
-> mikä jonain viikonpäivänä pelattu pelkkä COOP ilta aika pitkälti ratkaisisi? mun mielestä kannattaisi tämä homma edes kokeilla, ennen kuin tyrmää? jos ei vedä pelaajia / ei toimi niin sitten voidaan todeta, että huono idea ja jatketaan kuten ennen?
"Vihollisen paras ase on oma krh" - Acidizer
TheTaltsi
Posts: 1533
Joined: 14 Nov 2013, 11:14

Re: Coopit viikkopeleissä

Post by TheTaltsi »

Admineille ja bingoemännille on annettu ohjeeksi että ensin yksi coop sen jälkeen tvt niinkauan ku porukkaa riittää. Mutta asiasta kukkaruukkuun mielestäni maanantain/jokumuupäivä coop pelit kuulostaa hyvältä idealta kunhan saa tarpeeksi porukkaa ja ison esim komp tason saarenvaltauksen siihen tehtäväksi. Ja siltikin viikkopeleissä mielestäni pitäisi pelata ainakin se yksi coop
Tuntematon wrote:Jälleen kerran jos joku pahoittaa tästä viestistä mielensä niin totean nöyrästi ja autuaasti että ei kiinnosta.
Tohtori Kuolema wrote:Joo on Taltsi IHAN kiva.
Lauri wrote:isä poisti afin pois
User avatar
Nummi
Posts: 1589
Joined: 26 Nov 2013, 01:52
Location: Stadi

Re: Coopit viikkopeleissä

Post by Nummi »

Castor wrote:...
Ei muistaakseni kertaakaan kun on äänestetty isolla porukalla, ole päädytty pelaamaan cooppia.
Furean wrote:Pitää muistaa, että ruotsalaisethan pani melkein koko Suomen kansaa.
ruoste wrote:Dataa on saatava.
User avatar
Castor
Posts: 1448
Joined: 01 Aug 2013, 13:51
Location: Hämeenlinna

Re: Coopit viikkopeleissä

Post by Castor »

Nummi wrote:...
uskon, mutta vaihtoehto on silti kiva, joskus voi yllättää.............

tänäänkin pelattiin täysin toimiva COOP, ainoastaan tehtäväntekijöissä vikaa, nyt se demokraattisuus takas ja äänestys joka tehtävän väliin.
User avatar
madreizka
Posts: 1213
Joined: 28 Jun 2014, 21:19

Re: Coopit viikkopeleissä

Post by madreizka »

Itse sanon että mielestäni molemmat coop ja tvt tehtävät illassa ei ole omasta mielestäni pahitteeksi (varsinkin jos isot koopit saadaan nyt toimimaan)
Koopeissa on ison sodan tuntua kun iso määrä pelaajia puhaltaa yhteen hiileen ja tvtssä taas pääsee maistamaan todella intensiivistä taistelua jossa onnistuessaan fiilis on mahtava.

Joten en tiedä kannattaako tehtävätyyppejä sen kummemin syrjiä, itsellä on molemmissa hauskaa ja tuovat mukavasti vaihtelua peleihin. Itse näen pelityypit rikkautena enkä ongelmana.
Ja tämä mieheltä joka ½ vuotta sitten ei pitänyt TVTstä, mutta nykyään ne on kyllä pirun hauskaa :D
Ja tykkään nykyään tehdä TVT tehtäviä koska niissä on omat haasteensa. Joten näin tehtäväntekijänkin puolesta homma pysyy mielenkiintoisena jos molemmia pelataan.

Toki TVT tehtävät tuntuvat olevan nopea tempoisia otteluita, mutta se on varmasti ratkaistavilla edistämällä TVT tehtäviä seuraavalle tasolle ja etsimällä uusia tapoja ja objektiiveja mistä TVTssä taistella (ettei ole aina pelkkää "tappakaa toisenne")

Mutta jos kooppi-iltoja meinataan järkätä niin olisiko perjantai mahdollinen ilta niille niinkuin nytkin on epävirallisissa tehty.
Friend, were you a hero in the war?' I said 'No...but I served in a company of heroes'."
- Arma Finland
User avatar
=FU= J0ntt1_F1N
Posts: 293
Joined: 27 Jul 2013, 18:43

Re: Coopit viikkopeleissä

Post by =FU= J0ntt1_F1N »

Nyt ehkä huudellaan taas liian pienellä kokemuksella ja liian kaukana suomesta, mutta

Kysehän alunperin ei ollut siitä, että kumpi on hauskempaa vaan se, miten se vie aikaa viikkopeleissä. Uskon että tätä aikaa on varmasti mahdollista keventää oppimalla sekä tekemällä tehtävistä mahdollisimman simppeleitä johtajan näkökulmasta (mahdollisimman vähän alkuhärväystä vaativaa juttua. Esim. siirtymien lyhentäminen/poistaminen? Radioverkoston jonkinlainen yhdenmukaistuminen ajan kanssa/jopa tehtävästandardina?).

Yksi pointti kuitenkin on myös se, että porukkaa tippu pelaamaan vielä 1900 jälkeen, jolloin olisi mukavampi tehdä ehkä aluksi joku lyhyempi tehtävä, sitten pidempi tehtävä. Tai ainakin tämmöistä voisi koittaa? Ensin sillä +70 poppoolla mukavan nopeatempoinen TVT ja sen jälkeen jo ennaltasuunniteltu komppaniatason COOP, jolloin kaikki halukkaat pääsevät varmasti mukaan ja "tyhjää odottamista" olisi ehkä mahdollisimman vähän. Tietty tämä ei poista sitä faktaa, että COOP komppanitehtävät voivat olla hyvinkin pitkiä, jos ne halutaan sellaisiksi tehdä ja niissä ei välttämättä ole minkäänlaista respaa. Tällöin useammin, jos ei sentään vakiona, järjestetyt COOP illat olla parempi vaihtoehto?
Post Reply