Yhteisöpalaveri 14.1.2016 klo 19-21
Vuosi 2015 oli merkittävän kasvun ja kehittymisen vuosi ARMA Finlandille. Tammikuussa julkaistu Esittelyvideo 2015 tavoitti kansallisen median huomion, kun Dome.fi julkaisi videon etusivullaan. Myös syksyn lehtijutut Reserviläinen ja Ruotuväki -lehdissä levitti tietoisuutta AFI:n toiminnasta. Vuoden lopulla viikkopelien pelaajamäärät ylittivät säännöllisesti 100 pelaajan rajapyykin.
Pelaajamääriä merkittävämpi saavutus yhteisön kannalta on kuitenkin se, että pelien laatu ja yhteisön henki on säilynyt hyvänä ellei jopa parantunut vuoden kuluessa. Sekä vanhat että uudet pelaajat ovat viihtyneet peleissä ja ovat innolla antaneet panoksensa yhteisön eteen kehitysryhmätyössä, tehtävänteossa ja aktiivisessa keskustelussa foorumeilla ja tessussa myös pelien ulkopuolella.
Viime vuoden tammikuussa määriteltiin neljä kehityskohdetta alkaneelle vuodelle. Nyt vuoden 2016 alussa toivomme yhteisöltä palautetta siitä kuinka näissä onnistuttiin ja keskustelua siitä mihin suuntaan kehitämme toimintaa tulevan vuoden aikana. Tätä tarkoitusta palvelemaan pidämme yhteisöpalaverin torstaina 14.1.2016 klo 19-21. Palaverista saadun palautteen perusteella luomme uudet tavoitteet vuodelle 2016.
Yhteisöpalaverin tueksi julkaisemme tässä samalla kyselyn, jonka vastauksia käytetään keskustelunavaajana yhteisöpalaverissa. Tervetuloa!
Ohjelma
19:00 Yhteisön ja kehitysryhmien toiminnan esittely
19:20 Pienryhmäkeskustelut (4 aihetta, 15-20 minuuttia/aihe)
- Viikkopelit ja säännöt
- Tehtävät
- Koulutukset
- Ilmapiiri sekä admin- ja isäntätoiminta
21:00 Palaveri päättyy
Toteutamme pienryhmäkeskustelut neljänä “rastina”. Kullakin rastilla keskustellaan yhteisökyselyn esiin nostamista aiheista. Kukin rasti kestää 15-20 minuuttia. Tämän jälkeen moderaattorit siirtyvät seuraavan ryhmän luokse. Jos paikalle saapuu esim. 80 ihmistä, jaamme vielä rastit kahteen erilliseen pienryhmään, jotta saadaan ryhmäkoko pidettyä maksimissaan 10 ihmistä/ryhmä.
Yhteisökysely
Alla olevan linkin takaa aukeaa yhteisökysely, johon toivomme palautetta ja kehitysehdoksia, joita voimme käyttää pohjamateriaalina pienryhmäkeskusteluihin yhteisöpalaverissa. Kysely on toteutettu Google Forms -alustalla. Kyselyyn voi halutessaan vastata nimettömänä.
https://docs.google.com/forms/d/1Q2NIDB ... c/viewform
Yhteenveto
https://docs.google.com/forms/d/1Q2NIDB ... wanalytics
Päivitykset
8.1.2016: Lisätty linkki yhteisökyselyyn.
13.1.2016: Lisätty palaverin ohjelma.
14.1.2016: Lisätty linkki yhteenvetoon.