Page 3 of 4

Re: Oolannin sotaharjoitukset! | TVT-ilta | 22.02.2015 klo 19.00

Posted: 24 Feb 2015, 12:41
by Bummeri
Miccosx wrote:Hep

Oma AFI neitsyys meni vasta tästä pari viikkoa sitten, mutta nyt tuosta sunnuntain pelistä jäi tämmönen asia mieleen. Olimme oman ryhmän kanssa (Opfor A2 muistaakseni) edenneet ja päässeet kartan etelälaidassa olevalle ojalle, johon monen meidän ryhmän jäsenen henki jäikin.

Jouduimme ojalla heti ensitöiksi tulitaisteluun (oletus) A1:n edellä pakenevan vihollisen kanssa jolloin meidän RJ haavoittui kuin myös allekirjoittanutkin. Saimme vihollisen torjuttua ainakin osittain. Paikkasin RJ:n laastareilla, löin morfiinia sekä kannoin hänet sivummalle. Ilmeisesti koska RJ oli tajuttomana, ei vara RJ saanut otettua pitkää radiota käyttöön, jolloin jäimme "yksin" :shock: .

Samaan ojaan saapui ilmeisesti Opfor A1, jonka ryhmänjohtajalta sain tiedon missä on lähin medivac. Tässä vaiheessa oli tieto että medicit ei tule meidän sijaintiin, olimme liian kuumassa paikassa. Olin jo lähdössä kantamaan RJ:tä kohti medivaccia, kun toisen ryhmän RJ tuli kertomaan että medic on tulossa. Hetikohta tuli ensimmäinen keskitys ojan tienoille, jolloin meidän 6 hengen ryhmästä jäi taistelukuntoiseksi 2 miestä, jotka alkoivat paikkaamaan haavoittuneita :oops: . Ilmeisesti Tikan videon perusteella Opforilla oli "vastatiedustelun" perusteella saatu tieto että vihollinen on avaamassa keskitystä ojan alueelle ja radiossa tuli irtikäsky.. Mutta koska meidän ryhmällä ei edelleenkään ollut käytössä pitkää radiota, taisi se olla meidän kahden taistelijankin loppu.. (jouduin tässä vaiheessa suorittamaan IRL irtautumisen).

Onko tajuttoman inventaario tarjoituksella "lukittu" vai olisiko se mahdollista jotekin avata? Hyötyjä / Haittoja? Hyötynä: meidän vara RJ olisi saanut pidettyä yhteyttä A10:n kanssa ja tilanne olisi voinut edetä toisin. Haittana: Tajuton jää taistelukentälle, ei saa medikkiä paikalle, herää ja siltä on viety kaikki varusteet..

Mutta muuten, kun neitsyydestä on päässyt, tekee mieli lisää.. :lol:
Ongelma on siinä että annetaan reppuradiot ryhmätasolle astii. Joukkueet pärjäisivät aivan varmasti lyhyellä ja samalla saisi niitä viestimiä useamman kappaleen ryhmiin. Meillä vain on sellaisia henkilöitä, jotka pitävät additional kanavan käyttöä isona pahan mörkönä.

Re: Oolannin sotaharjoitukset! | TVT-ilta | 22.02.2015 klo 19.00

Posted: 24 Feb 2015, 12:44
by Tonto-
Ongelma oli minun skripteissä. :D Onneksi porukalle jäi sentään hyviäkin fiiliksiä tuosta failurestani.

Ja offtopicia, mutta ei se ryhmäradioiden 2-5km riitä joukkueelle ei sitten millään

Re: Oolannin sotaharjoitukset! | TVT-ilta | 22.02.2015 klo 19.00

Posted: 24 Feb 2015, 12:53
by Konzig
Opforin A10:nä ihmettelinkin miten 2R katosi kuin tuhka tuuleen. Eipä tullut tosiaan mieleeni, että jos RJ on tajuton, siltä ei saa radiota, eikä tajuttomutta pois ilman medicciä. Oletin, että koko ryhmä on tuhottu.

Nyt jälkiviisaana tajuan, että olisin toki voinut huudella 2R:n lyhyeen radioon, mutta samassa sekavassa tilanteessa joku 1R:n epävarma aseenkäsittelijä ampui minut metrin päästä tajuttomuuteen. Siitä toettuani - Fureanin hellässä hoidossa - olikin komppanian päällikkö jo antanut käskyn vetäytyä suojaamaan pohjoista sivustaa. Sotamarsalkka Rouva antoi samassa käskyn vetäytyä koko pelistä, joten luovutin joukkueen A15:lle.

Toi tajuttoman inventaariolukko yhdistettynä noin tiukkaan lääkintähuoltomekaniikkaan, on kyllä mahdollisesti pienoinen ongelma. Mutta hyvät peli oli ja taas oppi uutta.

Miccosx, kannattaa tutustua AfterActionRaporttiin, jos et ole vielä. Sieltä saa jäkiviisautta.
viewtopic.php?f=15&t=488

Re: Oolannin sotaharjoitukset! | TVT-ilta | 22.02.2015 klo 19.00

Posted: 24 Feb 2015, 13:00
by Bummeri
Tonto- wrote: Ei se ryhmäradioiden 2-5km riitä joukkueelle ei sitten millään
Miksi ei riitä? Todella harvoin sitä ollaan joukkueessa yli 2km päässä toisistaan. Ja jos ollaan niin on todennäköistä että ajoneuvoradiolla viimeistään saa yhteyden.

Vois ainakin itse alkaa sanomaan partionjohtajille, että laittavat varuilta lyhyessä radiossa jollekkin kanavalle komentoverkon taajuudeen valmiiksi.

Code: Select all

Radio AN/PRC-152 (personal) BLUEFOR 30-512Mhz / 5 km 
Radio RT-1523G (ASIP) (long range) BLUEFOR 30-87Mhz / 20 km
Niillä kun on päällekkäinen tuo 30-87 taajuus alue jota pitkät käyttävät.

Tontolle (Vitsi): Et vain kuitenkaan osaa laittaa tuota additional kanavaa päälle!

Re: Oolannin sotaharjoitukset! | TVT-ilta | 22.02.2015 klo 19.00

Posted: 24 Feb 2015, 13:24
by Castor
Komppaan bummeria, joukkueen ei edes pitäisi olla niin levällään, olisi aika hyvä keino huomauttaa JJtä virheestä...

Re: Oolannin sotaharjoitukset! | TVT-ilta | 22.02.2015 klo 19.00

Posted: 24 Feb 2015, 13:39
by madreizka
Ihan mielenkiinnosta pitääkin ottaa esille (vaikka lienee ihan omaa sekoiluani), oliko bluforilla jollakin käytössä pitkässä freq 57.4 tokan tehtävän aikana.
Olin medevacissa Bluforilla, ja istuskelin autossa ja kuuntelin pitkiä kanavia ja tuolla taajuudella (joka oli defaulttina CH1 pitkässä) tuntui olevan jotain liikennettä (joka mielestäni olisi kuulunut komppanian/joukkueen verkkoon joista toinen oli freq: 51.4)
Eli se mitä siinä tehtävän aikana mietin oli, että onkohan jotain jengiä väärällä pitkällä kanavalla vai satuinko vaan kuuntelemaan joittenkin additionaalia tai jotain.

Re: Oolannin sotaharjoitukset! | TVT-ilta | 22.02.2015 klo 19.00

Posted: 24 Feb 2015, 13:48
by Tonto-
Bummeri wrote:
Tonto- wrote: Ei se ryhmäradioiden 2-5km riitä joukkueelle ei sitten millään
Miksi ei riitä? Todella harvoin sitä ollaan joukkueessa yli 2km päässä toisistaan. Ja jos ollaan niin on todennäköistä että ajoneuvoradiolla viimeistään saa yhteyden.

Vois ainakin itse alkaa sanomaan partionjohtajille, että laittavat varuilta lyhyessä radiossa jollekkin kanavalle komentoverkon taajuudeen valmiiksi.

Code: Select all

Radio AN/PRC-152 (personal) BLUEFOR 30-512Mhz / 5 km 
Radio RT-1523G (ASIP) (long range) BLUEFOR 30-87Mhz / 20 km
Niillä kun on päällekkäinen tuo 30-87 taajuus alue jota pitkät käyttävät.

Tontolle (Vitsi): Et vain kuitenkaan osaa laittaa tuota additional kanavaa päälle!
Etäisyydet venähtävät useasti, kun liikutaan helikoptereilla tms. Sitten kun on vielä mount everest tai metsä välissä niin alkaa rätinä ja paukekin.

Kyllä joka ryhmässä kuuluu olla yksi pitkän kantaman radio, ihan vain koska se voi olla. Muuten menee sadistisemmaksi kuin tarkoituksella paskotut nvg:t.

Re: Oolannin sotaharjoitukset! | TVT-ilta | 22.02.2015 klo 19.00

Posted: 24 Feb 2015, 13:59
by JoneKone
Tonto- wrote:
Bummeri wrote: Vois ainakin itse alkaa sanomaan partionjohtajille, että laittavat varuilta lyhyessä radiossa jollekkin kanavalle komentoverkon taajuudeen valmiiksi.

Code: Select all

Radio AN/PRC-152 (personal) BLUEFOR 30-512Mhz / 5 km 
Radio RT-1523G (ASIP) (long range) BLUEFOR 30-87Mhz / 20 km
Niillä kun on päällekkäinen tuo 30-87 taajuus alue jota pitkät käyttävät.

Tontolle (Vitsi): Et vain kuitenkaan osaa laittaa tuota additional kanavaa päälle!
Etäisyydet venähtävät useasti, kun liikutaan helikoptereilla tms. Sitten kun on vielä mount everest tai metsä välissä niin alkaa rätinä ja paukekin.

Kyllä joka ryhmässä kuuluu olla yksi pitkän kantaman radio, ihan vain koska se voi olla. Muuten menee sadistisemmaksi kuin tarkoituksella paskotut nvg:t.
Josta päästäänkin siihen, että pitäisikö olla pitkille sovitut vakiokanavat (jako esim. kuten slottauksessa tjs.) ja alternative channellin laittamiseen lyhyt videoohje mitä on helppo levittää?

Re: Oolannin sotaharjoitukset! | TVT-ilta | 22.02.2015 klo 19.00

Posted: 24 Feb 2015, 14:07
by Tonto-
Ellen nyt ihan väärässä ole niin radiohässäköintiin on kyllä tulevaisuudessa tulossa helpotusta. Standardointia kannattaisin muuten, mutta avoimen yhteisön rajat tulevat helposti ja salakavalasti vastaan. Videolle neljän napin painamisesta en kuitenkaan näe tarvetta, mutta olisi hienoa jos joku sellaisenkin tekisi. Tuo on niin yksinkertainen toimenpide, että on aika käsittämätöntä ettei porukka ole sitä kolmen kuukauden aikana omaksunut. :D

http://armafinland.fi/wiki/radiot?&#lis ... al_channel

Re: Oolannin sotaharjoitukset! | TVT-ilta | 22.02.2015 klo 19.00

Posted: 24 Feb 2015, 14:07
by Bummeri
Kirjoitanpa uuden postauksen sitten siitä HQ näkökulmasta ja peleistä yleensäkkin.
Ensinnäkin... Kuinka helvetin siistiä on, että me saadaan aikaseksi tollainen 92 pelaajan tapahtuma alle viikossa?
Minusta se on aika hienoa, ja kertoo erityisesti siitä, että tämä yhteisö alkaa olemaan tottunut jo näihin suuriin pelaajamääriin, jota vuoden vaihteen jälkeen on ilmennyt. Haasteita tuli, ja niihin vastattiin! Kaikki on tehnyt loistavaa työtä. Minusta on mahtava kuulla jos useampi uusi pelaaja sanoo että olipa hauskaa,ja voi itsekkin sanoa samaa.

Minut tuntevat osaavat varmaan arvostaa sitä kun sanon että on oikeasti vaikeaa keksiä että mitä pitää parantaa. Pitkän pohdiskelun jälkeen, on muutama asia jotka tuli mieleen.

Johtajien slottaus. Tämä on sellainen asia jota tässä yhteisössä joudutaan puimaan aina maailman tappiin asti näiden isojen tapahtumien yhteydessä. Syynä on tietenkin meidän avoin yhteisötyyppi, jonka johdosta halukkaita johtajia on vaihtelevasti.
Asiaan on kaksi ratkaisua. Uusien johtajien koulutus ja kannustaminen, sekä vanhojen jermujen aktiivinen johtaja paikkojen valinta. Koulutus pitäisi saada tasolle, jossa se olisi jatkuvaa toimintaa. Tämä on kaikenkaikkiaan haastavin ongelma puuttua, koska tämä vaatii pitkäjänteistä toimintaa.

Puhuin juuri sunnuntaina tessussa, että kuinka rankkaa onkaan olla 19:00 - 00:30 välinen aika kokoajan johtajan roolissa. Ymmärrän siis niitä vanhoja pelaajia, jotka eivät enää jaksa johtaa. Silti, voisiko jokainen kysyä itseltään, että voisiko ottaa enemmän johtajan paikkoja sillointällöin?

Ja täten juhlallisin seremonioin kiitän "nakit ja muusi" -mitalin saanutta Nilssonia, joka yllättäjänä nousi massasta johtamaan illan päätehtävää. Mitalli muuten oikeuttaa ateriaan Bilin luona.

Tehtävän testaus. Vaikka tehtävä testattiin (pikaisesti) silti jäi asioita huomaamatta. Olin itsekkin testissä paikalla, mutta tehtävä oli vain liian suuri noin nopeaan testaukseen. Kukaan ei tainnut edes huomata, ettei aloituksia ollut merkitty kartalle. Ymmärrän että aika oli kortilla sekä tehtävän tekiijällä, että tarkastajilla. Ehdotankin siis että tehtävässä havaitut ongelmat kirjataan Loranin tarkastettavien asioiden listaan jotta eivät ensi kerralla jää huomaamatta.

Voitto/ Häviö analyysi toisesta tehtävästä

- Ainoa miten yritimme puuttua bluforin saattue tehtävään oli epäsuoralla tulella. Maasto oli kuitenkin vaikeaselkoista, ja en saanut ohjattua Gradi tulta oikeaan kohtaan vihollisen saattuetta.
- Etelärannikolla olevat bunkkerit putsattiin siihen asti kunnes sain Bravo joukkueelta vahvistuksen, ettei alueella ollut enää yli ryhmän vahvuista vihollista. En ollut tietoinen siitä että bunkkereissa olisi täytynyt käydä sisällä joten sitä ei tietääkseni tehty.
- Keskellä tehtävä aluetta oleva FOB pommitettiin paskaksi ja se vallattiin sen jälkeen.

Kaikenkaikkiaan arvioisin tehtävän lopputulokseski HAUSKA!