Operation Pink Mist (AFI vs UO) 9.9 klo 20:00

Harba
Posts: 66
Joined: 13 Dec 2016, 14:22

Re: Operation Pink Mist (AFI vs UO) 9.9 klo 20:00

Post by Harba »

Näin Kilo 10 silmin tehtävään oli asetettu tietyt puitteet, jotka tietysti ohjasivat päätöksen tekoani, yritin tässä luoda immersiota, enkä valittaa tehtävän parametreistä. Mielestäni tehtävä toimi hyvin ja oli ainakin itselle mieluisa. Silti päätös olla koukkaamatta vihollisen kylkeen siinä vaiheessa kun valmistelivat hyökkäystä FOB Pink Mist oli myös osa taktiikkaa. Itse FOB Pink Mistin vahvistaminen vaikka Bravon ryhmillä tuskin olisi tuottanut mitään muuta kuin tappioita vahvan Bradley tulen takia. Maastotiedustelun perusteella tiesin että maasto FOB Pink Mist etelässä ja lännessä oli hyvin avointa. Tässä riskinä olisi ollut se että koukkaavan osaston ja vihollisen, ja Bradlien, väliin olisi jäänyt 200m+ avointa maastoa, eli epäonnistuneen koukun riski oli liian suuri. Ainut mahdollinen koukkausreitti olisi ollut liian kaukaa etelästä ollakseen tehokas. Siksi tein päätöksen että Charlie puolustaa FOB Pink Mistiä parhaansa mukaan, viivyttäen vihollista ja ottaa sitten rippeensä irti. Samaan aikaan Bravo yhdessä Alphan kanssa alkaa virittämään Tuliasema 2 puolustusta, jossa väsytetty vihollisen sitten lopulta tuhotaan. Lopulta vielä saatuani Pataljoonan komentajalta luvan lähetin Alphan loputkin ryhmät vahvistamaan tätä mottia.

Kiitos vielä kaikille joukkueenjohtajille hyvin toteutetuista käskyistä, kaikki meni omien havaintojeni mukaan niinkuin suunnittelinkin. Lopussa mielessä ei ollut enää että tuleeko tästä voitto vai ei, halusin että myös Alpha pääsee ampumaan sarjaa vihollisen niskaan. Vaikka sinne Tuliasema 1 lopussa joku Dayz partio pääseekin niin itse SPG:t jäivät henkiin eli voittohan tästä tuli?

EDIT: tässä vielä linkki Komppanian briiffin asiasta kiinnostuneille, joka saattaa selventää miksi Komppania ja joukkueet toimivat kuten toimivat.
User avatar
Konzig
Posts: 416
Joined: 08 Jan 2014, 07:57

Re: Operation Pink Mist (AFI vs UO) 9.9 klo 20:00

Post by Konzig »

Itselläni oli ainakin valitettavasti aivan jäätävän tylsä eventti. En tiedä olisiko fiilis ollut toinen, jos oltaisiin päästy pelaamaan jo joskus 20.30 aikoihin, mutta alun vaikeudet laskivat toki tunnelmia.

Lähtökohtaisesti olen kyllä sitä mieltä, että tehtävät, jossa pitää puolustaa useita kohteita, ilman että puolustaja saa puolustaa aktiivisesti, johtaa väistämättä jonkun porukan kohdalla siihen, että he vain odottavat ja odottavat. Eikä se ole pelillisesti yhtään mielekästä. Nyt jäi semmoinen fiilis, että lauantai-ilta meni täysin hukkaan metsää kiikaroidessa sidottuna yhden metsän alueelle.

Lopun turhautumishyökkäyksen alkaessa en voinut olla miettimättä sitä yhtä tiedustelupartiota, joka jäi selustaamme pyörimään. Päätin jäädä yksin puolustamaan kohdettamme, mutta kopterin tulitus vei huomioni juuri silloin, kun partio lopulta asemissamme jo oli. Ikuisuudelta tuntunut odotus päätyi niskalaukaukseen.

Kiitos kaikille järjestäjille ja suunnitelmien tekijöille. Näitte paljon vaivaa ja moni sai varmasti hyviä kokemuksia. Jatkosta toivon kuitenkin, että tehtäviä mietitään myös jokaisen pelaavan yksikön mielekkyyden ja hauskuuden näkökulmasta. Johtajilla on aina jännää pelkän taktisen spekulaation ja radiojumpan vuoksi, mutta ryhmätasolla asemissa kykkiminen tuskin on juuri kenestäkään kovin hauskaa.
User avatar
ruoste
Posts: 583
Joined: 05 Jan 2015, 16:03

Re: Operation Pink Mist (AFI vs UO) 9.9 klo 20:00

Post by ruoste »

Sääli että 1. tehtävä ei toiminut koko porukalla.

Puolustustehtävä oli vaativa, ymmärrän toki että rajoittimia täytyy laittaa mukaan jos hyökkääjällä on miesalivoima jo lähtöruudussa.
Fiilis oli ihan ok, ihan vain siksi että jouduttiin itse siihen kontaktiin heti kättelyssä. Ehkä tilanne olisi ollut koko joukon osalta parempi jos joukkueet olisivat lähettäneet vahvistuksia charlien tueksi jo 1. minuutilla ja jättäneet arvalla valitut ryhmät pitämään käskettyjä asemiaan. Jälkikäteen turha moista murehtia. Iso käsi Blahille ja JoneKoneelle järkkäilyistä ja Tuntemattomalle tehtävistä.

Ainoa parannusehdotus eventtien suhteen on tosiaan se jota olen toistellut myös Fureanin IF-eventeistä. Järkätään muina päivinä kuin viikkopelien päälle.
"Kolme-neljä RJtä huutelee samaan aikaan jotain vitun 'broken arrowia' tukiverkkoon ihan Mel Gibsonina..." -Härö
User avatar
JoneKone
Posts: 2502
Joined: 30 Jun 2014, 14:34
Location: Helsinki

Re: Operation Pink Mist (AFI vs UO) 9.9 klo 20:00

Post by JoneKone »

Konzig wrote: Kiitos kaikille järjestäjille ja suunnitelmien tekijöille. Näitte paljon vaivaa ja moni sai varmasti hyviä kokemuksia. Jatkosta toivon kuitenkin, että tehtäviä mietitään myös jokaisen pelaavan yksikön mielekkyyden ja hauskuuden näkökulmasta. Johtajilla on aina jännää pelkän taktisen spekulaation ja radiojumpan vuoksi, mutta ryhmätasolla asemissa kykkiminen tuskin on juuri kenestäkään kovin hauskaa.
Muutama henk. koht. kommentti/näkökulma.

AAR:ää katsoessa, niin näkee kyllä sen Alphan kärsimyksen. Charlien puolustus oli hieman liiian tehokas ja BLUFOR:in hyökkäyksestä meni vauhti. Tehtävänteko ei ole helppoa. Koska niin kauan kun vihollinen on vapaa tehdä omia suunnitelmiaan, niin se harvoin menee niin kuin tehtäväntekijä sen olisi arvioinnut. Oma arvio vihollisen toiminnasta oli se, että hyödyntävät kartan keskellä olevaa peltoista aluetta, eikä lähde puskasissien syötäväksi metsään. Tällöin Alpha taas olisi ottanut koko vihollisen panssarikärjen vastaan. Mutta nyt valitsivat tosiaan, metsän ja VT5:sen metsät ovat hitaita ja tappavia.

Tavoite, että annetaan myös vieraille mahdollisuus hyökätä ei oikein ollut toteutuvissa muilla keinoin kuin rajoittaa säännöin miten komppania saa ryhmittyä/liikkua. Tätä pitää ehkä miettiä jatkossa pienempien yhteisöjen kanssa.

Hienoa kuitekin, että AFI:laiset jaksoivat toista tehtävää pelata. Alun vaikeuksien jälkeen olisi ollut melko masentavaa jos tokaan olisi alkanut kunnon pelaajakato.
"Vihollisen paras ase on oma krh" - Acidizer
User avatar
Castor
Posts: 1448
Joined: 01 Aug 2013, 13:51
Location: Hämeenlinna

Re: Operation Pink Mist (AFI vs UO) 9.9 klo 20:00

Post by Castor »

B10: tuhottiin 1 vihollisen "koukkupartio", torjuttiin vihollisen pusku päätietä pitkin eikä tuliasema2n läntistä puolustusta kertaakaan läpäisty.

Harmi vaan että olin alussa käskenyt B3n pitämään tuliaseman ja artikuloinut sen siten että he kirjaimellisesti istuivat siellä kun heidät pikku hiljaa murhattiin kopulla, lähetin aivan liian myöhään meitä täydentävän C1n sinne myös mutta toisaalta he olivat kriittisiä tuon vihollisen puskun torjunnassa.

Hindsightin avulla olisin siirtänyt B3n tuliasema2n lähimaastoon tähystämään sen sisäänkäyntejä.

Eventtiin ja tehtäviin liittyvät asiat on täällä aika hyvin jo mainittu.
Last edited by Castor on 10 Sep 2017, 14:49, edited 2 times in total.
Reason: edit
AlluZ
Posts: 31
Joined: 05 Jan 2015, 01:01
Location: Helsinki

Re: Operation Pink Mist (AFI vs UO) 9.9 klo 20:00

Post by AlluZ »

ruoste wrote:

Ainoa parannusehdotus eventtien suhteen on tosiaan se jota olen toistellut myös Fureanin IF-eventeistä. Järkätään muina päivinä kuin viikkopelien päälle.
+1
User avatar
Ryge
Posts: 83
Joined: 28 Aug 2015, 18:22
Contact:

Re: Operation Pink Mist (AFI vs UO) 9.9 klo 20:00

Post by Ryge »

B2 PKM assistentti Ryge, punainen partio. B2:n ensimmäiset 45 minuuttia menivät kopteria kuumotellessa ja jossain vaiheessa siirryttiin E4 länsipuolen maastoon, kun näytti siltä että sieltä se vihollinen tosiaan on tulossa. 00:46:00 eteenpäin alkoi pohjoisesta kuulua kummia, kun sininen partio havaitsi syvällä selustassa liikkuvan vihollisen kuperkeikkaukko-partion.
Jaa mitäs miehiä täällä[+] Spoiler
Image
Vihollispartio palloili tien tuntumassa aikansa ja lähti länttä kohti. Ne tekivät kumminkin ratkaisevan virheen ja kääntyivät takaisin jolloin sininen partio tuhosi tunkeilijat julmassa tulenavauksessa.
rip partio[+] Spoiler
Image
00:50:00 --> 01:16:00 menikin taas kopteria kirotessa ja länsisektoria kiikaroidessa. About 01:17:00 näin puitten takana liikettä ja eikö perkele siellä ollut ihan ilmielävä Bradley.
Kuumotus II The Beginning[+] Spoiler
Image
Käskyt piilossa pysymisestä olivat onneksi menneet kolhoosin sankareille hyvin perille. Kärkivaunu ajoikin aivan suoraan sinisen partion syliin jossa se otti kessistä osuman ja peruutti cookkailemaan takaisin tielle.
Väkivaltakuvia[+] Spoiler
ImageImage
Urotyön jälkeen B2 otti irti takaisin E4 rakennuksille, paitsi tankintuhooja Hammer[FIN] joka jäi kovan tulen alla loukkuun. B2 piti E4 pistettä hallussa ja 01:25:13 korkkasi toisen Bradleyn Nitojan toimittamalla tarkalla laukauksella. Pidimme asemia E4 ja 01:32:00 --> Joonas joutui harmillisesti linjojen läpi puikahtaneen yksittäisen kommandon suolaamaksi. Vihollinen kumminkin havaittiin talon ikkunassa ja punainen partio suoritti uljaan rynnäkön puhdistaen rakennuksen käsikranaatein ja luodein (NuNNan streamiin sattui justiinsä tämä vilahdukselta: https://youtu.be/tds-ppYPo_g?t=12410). Otin kaatuneelta Joonakselta pitkän ja loppuaika menikin vähän omaa tilannetta selvitellessä. Tuo 01:36:00 vihollisen 4 taistelijan pusku meni itseltä ohi mutta pojat sen onnistuneesti pysäyttivät. Siinäpä se peli käytännössä olikin.

Kaikesta epäonnesta huolimatta hauskaa ja oli ja ensi kerralla uudestaan. Kiitokset järjestäjille ja kanssapelaajille.
Post Reply