Tushino & AFI | TVT 180 | Su 22.1.2017 klo 18:00

faf
Posts: 196
Joined: 17 Mar 2015, 22:10

Re: Tushino & AFI | TVT 180 | Su 22.1.2017 klo 18:00

Post by faf »

Paavo wrote: En tiedä mitä JV puolella tapahtui, mutta ulkopuolisen silmin näytti siltä että välillä mentiin turhankin varovasti ja hitaasti, jolloin vihollinen pystyi rauhassa manouveeraamaan sivustoihin tuttuun tapaan. Sitä näki myös paljon, että jalkaväkeä seisoskeli hirveissä kasoissa Tavoite 2 -mäen alueella tekemättä kuitenkaan mitään järkevää.
St-hudin puuttuminen aiheutti jalkaväen puuroutumista isoiksi massoiksi ryhmänjohtajan ympärille.

Etenkin kun lähistöllä oli monen eri ryhmän ja joukkueen porukkaa, niin ainoa tapa pitää ryhmä kasassa oli seisoskelu metrin-parin päässä muista ryhmäläisistä. Tämä aiheutti kasaantumista pieniin porukoihin ryhmänjohtajan ympärille.

Toisessa tehtävässä aloin itse suorastaan tykkäämään st-huditta pelaamisesta noin immersion takia, ja tätä harrastaisin mielellään enemmänkin. Varmasti käytännötkin pikkuhiljaa muuttuisivat sellaisiksi että ryhmä toimisi paremmin. Nykyisellään kuitenkin sthud on yhteisössä erittäin käytetty työkalu kompassisuuntien ja ryhmän koheesion takia, ja sen puuttuminen aiheutti itse kullekin pientä epävarmuutta pelaamisessa ja ryhmien keskittymistä pieniin rykelmiin.
User avatar
Castor
Posts: 1448
Joined: 01 Aug 2013, 13:51
Location: Hämeenlinna

Re: Tushino & AFI | TVT 180 | Su 22.1.2017 klo 18:00

Post by Castor »

Paavo wrote: 1. Tehtävän suunnitelma oli hyvä ja se toimi ensimmäiseen kunnon kosketukseen asti. En tiedä mitä JV puolella tapahtui, mutta ulkopuolisen silmin näytti siltä että välillä mentiin turhankin varovasti ja hitaasti, jolloin vihollinen pystyi rauhassa manouveeraamaan sivustoihin tuttuun tapaan. Sitä näki myös paljon, että jalkaväkeä seisoskeli hirveissä kasoissa Tavoite 2 -mäen alueella tekemättä kuitenkaan mitään järkevää. Näissä tilanteissa ryhmyrit ja partionjohtajat voisivat toimia proaktiivisesti, ja tehdä itsestään hyödyllisiä ottamalla vaikka kunnon 360 suojauksen ympärilleen.
Tavoite 2lla jossa törmättiin viholliseen BRAVO joukkue heti käveli itsensä pussiin ja rupes saamaan tulta niskaansa, se "hirveä kasa" minkä näit oli ainoa BRAVOn ryhmä joka onnistui säilymään tilanteesta naarmutta. (muut menetti väh puolet vahvuudesta hyvin nopeasti)

Vihollinen ei siis erikoisemmin manooverannu vaan me ihan itse pussitimme itsemme.
Vihollisella vissiin oli tarkka-ampujat tai sitten vaan taitavat ampujat jo valmiiksi piikkaamassa kyseistä mäkeä, menetettiin 3 miestä sinne aika nopeasti, SPG tuli mäen taakse sekotti pakkaa vielä enemmän.
En tiedä miten olisin tilanteessa voinut toimia muuten kun käskeä äijiä suojaamaan ja kaivamaan poteroita (niin kuin tekivätkin, Palloilu ees taas siinä johtu 33/33/33 ilmaantuvista BRAVOn ryhmistä, vaihtuvista tilanteista ja STHUDn puuttumisesta.
Johtajat (RJ,PJt) hoiti vihun paikan ilmoitukset, niitä ei pahemmin käytetty hyödyks. (vihun SPGstä ilmoitettiin ainakin 3 erillistä kertaa)

Mikään liike (paitsi taakse) olisi johtanut kuolemaan.

Meidän haluttomuus ympäröidä tuo kohde ennen haltuunottoa oli ehkä isoin virhe, Vihollinen käytti staattista bradlien ja komppanian sijaintia erinomaisesti hyödykseen. Epäilen tosin että olisimme voittaneet noiden lähi-kaupunkien taisteluita, vihollisella on liikaa yksilö taitoa.
korpirane
Posts: 11
Joined: 19 Apr 2016, 03:28

Re: Tushino & AFI | TVT 180 | Su 22.1.2017 klo 18:00

Post by korpirane »

Paljon kiitoksia tapahtuman järjestelijöille.
Makela
Posts: 899
Joined: 29 Sep 2013, 11:37

Re: Tushino & AFI | TVT 180 | Su 22.1.2017 klo 18:00

Post by Makela »

Oli ihan kivaa, pitkään hengissä pysymisestä johtuen. Mutta ensi kerralle voisi ehkäpä kanavoida homman siten, että AFI olisi se PUOLUSTAJA. Tässä tuntuisi olevan, kuten aina ennenkin, homman olevan silleen, etäjengille tuntuu olevan tuo moddien lataaminen ja ajoissa paikalle tuleminen (jos ollenkaan) olevan ylitsepääsemätön älyllinen haaste. Olisi ainakin vähän toivoa voittaa puolustuksessa, kun meitä on kuitenkin sen 10-20 ukkoa vähemmän kun tyshinolla.
Tiedän, siinä viestissä on kirjoitusvirheitä! Mitäs sitten!?
User avatar
ruoste
Posts: 583
Joined: 05 Jan 2015, 16:03

Re: Tushino & AFI | TVT 180 | Su 22.1.2017 klo 18:00

Post by ruoste »

Valitsivat puolensa omaan tehtäväänsä, ja me päätimme yksissätuumin valita puolemme Väyrysen rakentamaan tehtävään. Ehkä ensikerralla Mäkelä ottaa kopin suunnitelmista ja valitsee puolustushommat.
"Kolme-neljä RJtä huutelee samaan aikaan jotain vitun 'broken arrowia' tukiverkkoon ihan Mel Gibsonina..." -Härö
User avatar
Herkkis
Posts: 54
Joined: 16 Jan 2015, 17:40

Re: Tushino & AFI | TVT 180 | Su 22.1.2017 klo 18:00

Post by Herkkis »

Ensiksi täytyy tietysti kiittää tapahtuman järjestäjiä ja tehtävien tekijöitä. Suuri kiitos myös komppanian ylimmälle johdolle suunnitelmien luomisesta ja rohkeasta vastuun ottamisesta. On aina kivaa olla mukana näin isoissa, organisoiduissa peleissä.

***

Ensimmäisessä tehtävässä olin C10 eli mekanisoidun joukkueemme johtaja. Koska tehtävästä ei ole saatu vielä toimivaa replayta, seuraava teksti on vain tämänhetkinen käsitykseni tehtävän kulusta. Tehtävässä toimimme suunnitelman mukaisesti antaen tulitukea komppanian kahdelle moottoroidulle joukkueelle. Tästä johtuen JV-ryhmillämme oli runsaasti aikaa pohtia elämän arvoituksia samalla kun he tarkkailivat maastoa ja suojasivat vaunuja. Komppanian suorittama vihollisen hämäys oli hyvä idea, mutta valitettavasti vihollinen liikkui sen verran suojassa ettemme pystyneet heihin vaikuttamaan.

Toisella tavoitteellamme vaunut pääsivät tulittamaan vihollista runsaasti, vaikka se pysyikin hyvin piilossa tähystykseltä. Jalkaväellekin löytyi tekemistä vihollisen koukkujen torjumisessa, josta selvittiin ilman yhtään tappiota (pois lukien peruuttavan vaunun alle jääneet taistelijat?). Vihollisen tarkka SPG- tuli kuitenkin osui vaunuihimme pari kertaa, mistä selvittiin sopivan pitkän ajan vieneellä korjausoperaatiolla. Kohdealueen lopullinen tulivalmistelu tehtiin siis vain yhden vaunun toimesta, joka kuitenkin ampui kaikki HE-kutinsa aiheuttaen huhujen mukaan melkoiset tappiot vihulaisille. Bravo kuitenkin tuhoutui kohteelle, ilmeisesti vihollisen vastahyökkäykseen suunnasta johon oma joukkueemme ei voinut vaikuttaa. Tehtävää oli pelattu jo pitkä tovi, joten yritimme vielä rynnäköidä kohteelle missä jalkaväki pääsikin lopulta kunnon tulitaisteluun. Konetykit ja kiväärit lauloivat kiivaasti, kunnes tehtävä päättyi BLUFORin otettua laskennallisesti liikaa tappioita.

Kuten olikin jo puhetta, myös meidän joukkueemme jalkaväki meinasi välillä kasaantua RJ:n ympärille johtuen STHUD:in poissaolosta ja myös yleisestä tylsyydestä kontaktin puuttuessa. Kiitokset joukkueen johto-osalle aktiivisesta toiminnasta. Vaunumiehistö toimi informaatioähkyyn nähden mielestäni hyvin ja jalkaväkiryhmät pitivät ansiokkaasti joukkueen ehjänä viimeiseen kontaktiin saakka. Joukkueelle kyllä tuli runsaasti ilmoituksia vihollisen jalkaväestä ja SPG-teknikaaleista sekä sisäisesti että muilta toimijoilta, mutta niitä ei joko itse nähty, ei ehditty vaikuttaa tai vaikutettiin samalla johonkin muuhun kohteeseen. En halunnut myöskään hajauttaa joukkueen vaunuja kauaksi toisistaan koska tahdoin niiden pystyvän tukemaan ja suojaamaan toisiaan vihollisen vastahyökkäykseltä. Suojaus onnistui, mutta hajauttamalla oltaisiin tosiaan saatu useampia suuntia josta vaikuttaa viholliseen ja mahdollisesti parempi lopputulos.

***

Toisessa tehtävässä joukkueemme vaihtui Bravoksi ja aloitimme taistelun suoraan kohteelta komppanian päällikön lupauksen mukaisesti. Vihollisen liike ja päähyökkäyssuunta havaittiin aikaisessa vaiheessa, jonka pohjalta vastatoimintamme alkoi. Itse luikin heti ensimmäisen kontaktin jälkeen kohteen sisälle kätkettyyn luolaan, jossa onnistuneesti piileskelin koko lopputehtävän ajan Maestron kanssa. Joukkueemme aiheutti viholliselle raskaita tappioita tuhoutuen itse kiihkeissä taisteluissa lopulta lähes täydellisesti. Komppanian tasolla saatiin kommunikaatiota pidettyä yllä Kilon tuhoutumisen jälkeenkin ja yleinen tilannekuva oli koko ajan tiedossa. Tehtävä päättyi siihen, että Alfa- ja Bravo-joukkueiden rippeiden puolustaessa urhoollisesti itse kohdetta, Charlie-joukkueen vastahyökkäys sai ammuttua vihollisen niin huonoon kuntoon, etteivät he enää olisi voineet kohdetta vallata.

Toisen tehtävän replaysta näkyy, että olimme itseasiassa koko ajan niskan päällä ja ennen viimeisiä hetkiä meillä oli jopa kaksinkertainen ylivoima viholliseen nähden. Lopun sissisodasta selvisimme nipin napin voittajina. Erittäin suuri kiitos kaikille taistelijoille ja onnittelut historiallisesta voitosta Tushinoa vastaan :!:
User avatar
SpottedBill
Posts: 948
Joined: 31 Jul 2013, 16:23
Contact:

Re: Tushino & AFI | TVT 180 | Su 22.1.2017 klo 18:00

Post by SpottedBill »

Herkkis wrote:...
Hieno analyysi! Kiitos itsellesi, hauskaa oli!
“I do not love the bright sword for its sharpness, nor the arrow for its swiftness, nor the warrior for his glory. I love only that which they defend.” -J.R.R. Tolkien, The Two Towers
User avatar
Pjetu
Posts: 327
Joined: 25 Nov 2016, 18:28
Contact:

Re: Tushino & AFI | TVT 180 | Su 22.1.2017 klo 18:00

Post by Pjetu »

Erinomaista työtä ensimmäisessä tehtävässä johtajiston osalta. Koskaan ei tuntunut rivimiehenä, että oltaisiin kaaoksessa. Toisella tavoitteella pitkään pysymistä ja uhkarynnäkköä voi kritisoida, mutta en usko, että tilanteessa olisi ollut paljoakaan muuta tehtävää. Tosin uhkarynnäkössä olisi mielestäni pitänyt vain heittää kaikki mahdollinen peliin, koska näin suuremmalla todennäköisyydellä olisi loppuscripti voinut aktivoitua.
Image[url=steam://friends/add/'.76561198020606007.']Image[/url]
https://www.youtube.com/user/MrPjetu

-Emmä tiennyt että tää on COTVT t. Elias
-Ei lyhyitä, ei jumalauta.
Makela
Posts: 899
Joined: 29 Sep 2013, 11:37

Re: Tushino & AFI | TVT 180 | Su 22.1.2017 klo 18:00

Post by Makela »

ruoste wrote:Valitsivat puolensa omaan tehtäväänsä, ja me päätimme yksissätuumin valita puolemme Väyrysen rakentamaan tehtävään. Ehkä ensikerralla Mäkelä ottaa kopin suunnitelmista ja valitsee puolustushommat.
...saatankin ottaa. Tuloksista ei sitten ole takuuta.
Tiedän, siinä viestissä on kirjoitusvirheitä! Mitäs sitten!?
Bummeri
Posts: 3009
Joined: 09 Nov 2013, 14:35

Re: Tushino & AFI | TVT 180 | Su 22.1.2017 klo 18:00

Post by Bummeri »

Makela wrote:...saatankin ottaa. Tuloksista ei sitten ole takuuta.
Hyvä mäkelä. Anna mennä.
"Dataa on saatava." -DataNummi
"Toteutus on pilalla, pelkkää paskaa tilalla." -MyösNummi
Post Reply