Ota yhteyttä koulutustiimiin!

Pistolfreak
Posts: 5
Joined: 01 Feb 2016, 01:00

Re: Ota yhteyttä koulutustiimiin!

Post by Pistolfreak »

Alrighty, tätä roolijakoa en sitten tiennyt. Viime vuoden puolella järjestetyt koulutukset ovat menneet ohi, mutta siitä syystä, että aloitin pelaamisen vasta tammikuussa. :)

AFI:n viralliseen heko -ohjeeseen olen tutustunut, mutta eipä tullut mieleen sitä katsella tuota viestiä kirjoittaessa. Ajatuksena on siis sekä johdattaa uusia pilotteja ilmoille ja varmistaa perusasioiden hallintaa, sekä tarjota ohjattua ''jatkokouluttautumista'' lentämisestä kiinnostuneille, viemällä asioita niin pitkälle, kuin jengi haluaa.

Dyslexin Art of Flight -videot ovat tuttuja, näitä ajattelinkin myös kierrättää. 8-)

Jonekone: Must tuntuu, että Castor yritti opastaa oikeaan suuntaan kun tosiaan Ocelot ja muut on tehnyt aika paljon jo valmista työtä. Pistolfreakin lista kun oli melkein kuin otettu AFI:n heko-ohjeesta.


Kiva kuulla, vaikken kyllä muistanut lukaista läpi, kun tohkeissani kirjoittelin.


Castor: Saman työn joka on jo tehty uudelleen tekeminen on järjetöntä.
Tämän allekirjoitan ->
Muistaakseni kirjoitin: Alustavaa koulutusohjelmaa työstän tehtävissä lennettyjen + harjoituksissa lennettyjen lentotuntien aikana peleissä kokemien tilanteiden, sekä AFI:n wikin tietojen pohjalta. Tarkoituksenani ei ole tunkea kaikkea alla olevaa informaatiota saman koulutustilaisuuden sisään.
Yhtenä tampiona ainakin minä, jos kuka, jättää työn kaksinkertaisen tekemisen väliin.

Kiitos kaikille opastuksesta ja ohjauksesta, sivistyin taasen 8-)
Last edited by Pistolfreak on 21 Jun 2016, 18:46, edited 1 time in total.
Reason: Vastattu laajemmin-
aapalo
Posts: 66
Joined: 30 Sep 2015, 23:32

Re: Ota yhteyttä koulutustiimiin!

Post by aapalo »

Joku tiistai olisi kiva treenailla esimerkiksi taistelua rakennetulla alueella (TRA) tai pitkästä aikaa kopterihommia, jos joku zeusvelho jaksaa järkätä.

Tehtävissä on muuten hyvin usein raskaampaa kalustoa (M2-hummerit, staattiset) käytössä, mutta harmittavan usein ne jätetään käyttämättä. Löytyisikö näihin tarpeeksi matskua jotta voi tehdä pikkukoulutuksen tai wikisivun?
User avatar
Tuntematon
Posts: 2291
Joined: 19 May 2015, 15:29
Location: Valkeakoski
Contact:

Re: Ota yhteyttä koulutustiimiin!

Post by Tuntematon »

aapalo wrote:Joku tiistai olisi kiva treenailla esimerkiksi taistelua rakennetulla alueella (TRA) tai pitkästä aikaa kopterihommia, jos joku zeusvelho jaksaa järkätä.

Tehtävissä on muuten hyvin usein raskaampaa kalustoa (M2-hummerit, staattiset) käytössä, mutta harmittavan usein ne jätetään käyttämättä. Löytyisikö näihin tarpeeksi matskua jotta voi tehdä pikkukoulutuksen tai wikisivun?
Bootcampistä löytyy pieni rasti KRKK:lle. Tosin sitä ei taida olla kukaan ikinä käyttänyt ja sen takia en oikein ole voinut sitä parantaa. Ottaisin mielellän kaikki parannus ehdoitukset jos niistä vain olisi apua radan parantamiseen.
User avatar
Castor
Posts: 1448
Joined: 01 Aug 2013, 13:51
Location: Hämeenlinna

Re: Ota yhteyttä koulutustiimiin!

Post by Castor »

aapalo wrote:Joku tiistai olisi kiva treenailla esimerkiksi taistelua rakennetulla alueella (TRA) tai pitkästä aikaa kopterihommia, jos joku zeusvelho jaksaa järkätä.

Tehtävissä on muuten hyvin usein raskaampaa kalustoa (M2-hummerit, staattiset) käytössä, mutta harmittavan usein ne jätetään käyttämättä. Löytyisikö näihin tarpeeksi matskua jotta voi tehdä pikkukoulutuksen tai wikisivun?
Koulutustiimi aloittaa kunnolla toiminnan vasta ens kuussa, katsomme mitä saadaan aikaiseksi!
TRA asiaa ollaan monesti koitettu hoitaa ja tulos on ollut aika plus miinus nolla, Siinä on niin paljon "täytyy tietää" asiaa, turhankin kurinalaista toimintaa (siis ne joita olemme miettineet) sekä monimutkaisia temppuja.

lopputulos on se että koulutusta ei pahemmin voi käyttää peleissä vaan siellä sitten sovelletaan ihan muuta, puhumattakaan siitä että asutuskeskuksissa tulee silti ihan järkyttävästi tappioita (vahvistaa plus miinus nolla tilastoa)
TRA koulutuksen hyödylliset osat voi tiivistää pariin lauseeseen:
- Pysy poissa kaduilta.
- toimikaa taistelupareina, toinen etenee ja toinen suojaa jatkuvasti.
- Jos epäilet rakennuksessa olevan vihollista: käytä räjähteitä.

joku muu kouluttaja/tietäjä voi täyttää tosta sitten jos tuntee tarvetta.

Raskaat konekiväärit pystyy vaikuttamaan A3ssa jalkaväkeen vain yhtä hyvin kuin KKt, parempi käyttää niitä ajoneuvoja vastaan jos et tahdo kuulaa kalloon. (näin ainakin 2-3kk sitten) Kevyet KKt on paljon parempi vaihtoehto JVn roiskimiseen.
Last edited by Castor on 23 Aug 2016, 21:19, edited 2 times in total.
Reason: Koska toinen holokausti
User avatar
Paavo
Posts: 1005
Joined: 26 Jul 2013, 18:17

Re: Ota yhteyttä koulutustiimiin!

Post by Paavo »

Castor wrote:
aapalo wrote:Joku tiistai olisi kiva treenailla esimerkiksi taistelua rakennetulla alueella (TRA) tai pitkästä aikaa kopterihommia, jos joku zeusvelho jaksaa järkätä.

Tehtävissä on muuten hyvin usein raskaampaa kalustoa (M2-hummerit, staattiset) käytössä, mutta harmittavan usein ne jätetään käyttämättä. Löytyisikö näihin tarpeeksi matskua jotta voi tehdä pikkukoulutuksen tai wikisivun?
Koulutustiimi aloittaa kunnolla toiminnan vasta ens kuussa, katsomme mitä saadaan aikaiseksi!
TRA asiaa ollaan monesti koitettu hoitaa ja tulos on ollut aika plus miinus nolla, Siinä on niin paljon "täytyy tietää" asiaa, turhankin kurinalaista toimintaa (siis ne joita olemme miettineet) sekä monimutkaisia temppuja.

lopputulos on se että koulutusta ei pahemmin voi käyttää peleissä vaan siellä sitten sovelletaan ihan muuta, puhumattakaan siitä että asutuskeskuksissa tulee silti ihan järkyttävästi tappioita (vahvistaa plus miinus nolla tilastoa)
TRA koulutuksen hyödylliset osat voi tiivistää pariin lauseeseen:
- Pysy poissa kaduilta.
- toimikaa taistelupareina, toinen etenee ja toinen suojaa jatkuvasti.
- Jos epäilet rakennuksessa olevan vihollista: käytä räjähteitä.

joku muu kouluttaja/tietäjä voi täyttää tosta sitten jos tuntee tarvetta.

Raskaat konekiväärit pystyy vaikuttamaan A3ssa jalkaväkeen vain yhtä hyvin kuin KKt, parempi käyttää niitä ajoneuvoja vastaan jos et tahdo kuulaa kalloon. (näin ainakin 2-3kk sitten) Kevyet KKt on paljon parempi vaihtoehto JVn roiskimiseen.
TRA:lle ei voi tosiaan laatia samanlaisia standarditoimintamalleja kuten esim. PV:llä on käytössä puhtaasti senkin takia että ryhmät ja pelattavat roolit vaihtuvat lähes joka tehtävässä. Tästä huolimatta mielestäni TRA:ta voidaan opettaa myös AFI:n kaltaisessa yhteisössä, eli aihetta ei kannattaisi jättää täysin sivuun.

Koulutuksen pitäisi olla tekniikkadrillauksen sijaan painottunut muutamiin yksinkertaisiin periaatteisiin, joita sitten kokeiltaisiin käytännössä koulutuksen yhteydessä. Näiden periaatteiden on oltava niin yksinkertaisia, että esim. ryhmänjohtaja, partionjohtaja tai taistelupari voivat käydä toimintamallit hyvin lyhyessä ajassa läpi viikkopeleissä joko briefingin, safestartin tai vaikkapa marssin aikana. Tässä esimerkkilista periaatteista, joista osan jo Castor mainitsikin:

Taistelupareittain / partioittain liikkuminen, kommunikointi ja huoneistojen valtaaminen:

- Kaduilla ja huoneistossa liikutaan aina pareittain tai partioittain. Liike on rauhallista mutta jatkuvaa (kontrolloitu aggressio). Oviaukkoihin ei koskaan pysähdytä, eikä niihin jäädä kurkkimaan, eli omalle taisteluparille annetaan aina tilaa astua sisään.
- Koska vihollinen on aina lähellä, puhe on pidettävä minimissä ja whisper-tilassa (paitsi raskaassa tulitaistelussa). Kommunkointi pääosin osoittamalla (bindattava erikseen) ja olkapäätaputuksilla (shift+T). Käskyt ja ohjeet alueiden/rakennuksien murtautumispisteistä annetaan aina kun vaan mahdollista etukäteen ja ennakoiden pidemmän välimatkan päästä kohteesta.

jne.
User avatar
JoneKone
Posts: 2502
Joined: 30 Jun 2014, 14:34
Location: Helsinki

Re: Ota yhteyttä koulutustiimiin!

Post by JoneKone »

Paavon kanssa samoilla linjoilla. Sen sijaan, että opetetaan jokaista afilaista/tai pientä porukkaa täydellisiksi TRA mieheksi, niin voi olla tuottavampaa esim. Uusien/RJ -koulutuksien yhteydessä opettaa muutama AFI perusperiaate? Esim. yleisimmät periaatteet hyökätessä/puolustaessa/tra:ssa afissa. Tästä toki joku yhtenäinen ajatus pitäis olla, jotta koulutus olisi johdonmukaista. Porukka pelailee kuitenkin täysin eri taustoilla ja tempolla ja irl kuviot eivät edes monesti toimi armassa tai pelimäisesti pelaavaa pelaajaa vastaan.
"Vihollisen paras ase on oma krh" - Acidizer
Temppa
Posts: 699
Joined: 30 Jan 2014, 07:33

Re: Ota yhteyttä koulutustiimiin!

Post by Temppa »

Joissain tehtävissä voisi alussa olla jokin koulutuspiste. Ingame brief, johtajat tekee suunnitelmiaan, muut harjoittelee sen aikaa.
User avatar
Castor
Posts: 1448
Joined: 01 Aug 2013, 13:51
Location: Hämeenlinna

Re: Ota yhteyttä koulutustiimiin!

Post by Castor »

Paavo wrote:...
Jep tämä on ollut konsensus koulutustiimissäkin, valitettavasti TRA taistelu vaan eroaa niin selkeästi maastossa mätkimisestä että asia ei saa tarpeeksi tarttumapintaa AFIssa, metsätaistelu on vieläkin hakusessa niin TRA menee jo tosi vaikeeks.

Asiaa ei yhtään helpota että johtamistyylejä joukkueesta partioon on myös aivan järkyttävä liuta, joka sitten vaikuttaa dramaattisesti siihen voiko opetettuja asioita soveltaa. (esim jatkuva liike pysähtyy JJn käskemillä "tasoilla" tai kun RJllä loppuu tilannetaju hän käskee ryhmän seis ihan vaan tarkistaakseen.

Johtajakoulutuksen näkisin TRAlle tulevaisuutena, sekin hyvin jyrkkänä toiveajatteluna (toki muutoinkin voi kouluttaa, varmasti on kivaa mutta ei tehokasta)
JoneKone wrote:...
Valitettavasti AFIlla on huonosti "perusperiaatteita", varsinkin TRAssa. Lähes täydellinen puute toimintaperiaatteista rakennetulla alueella vaikeuttaa sellaisten saannin AFIin eksponentiaalisesti (Uusien koulutukseen tätä ei ainakaan toistaiseksi kannata survoa, olisin sitä mieltä että RJ koulutukseenkaan painaminen ei ole kovin hyvä idea)

Ahterin ajatus on hyvä, ties vaikka saataisiin kokeiluun ja joku päivä jopa "standardiksi" täten suunnittelu ajat saisi venyä ja kaikilla on joku haju miten taistelua toteutetaan-

En tahdo tässä ampua alas ajatuksia/suunnitelmia, autan mielellään koulutustiimin ulkopuolisissa projekteissa jos sille on tarvetta.
Last edited by Castor on 30 Aug 2016, 19:19, edited 3 times in total.
Reason: n
User avatar
JoneKone
Posts: 2502
Joined: 30 Jun 2014, 14:34
Location: Helsinki

Re: Ota yhteyttä koulutustiimiin!

Post by JoneKone »

Castor wrote: Valitettavasti AFIlla on huonosti "perusperiaatteita", varsinkin TRAssa. Lähes täydellinen puute toimintaperiaatteista rakennetulla alueella vaikeuttaa sellaisten saannin AFIin eksponentiaalisesti.
Niin siis ajatus olikin vähän sitä, että olisi niitä periaatteita hyvä luoda. :) Mutta taitaa mennä osastoa "ilmatuen tehokuuden parantaminen". Mut siis Bummerilla oli hyvät kirjoitukset tässä taannoin hieman järkevämmästä kaupunkisotimisesta. Oli aika lyhyesti ja ytimekkäästi kirjoitettu ja siitä pystyi poimimaan sellaisia "periaatteita" jonka mukaan mennä ilman, että sitoutuisi juuri tietynlaiseen kankeaan tappelemistyyliin.
"Vihollisen paras ase on oma krh" - Acidizer
User avatar
Castor
Posts: 1448
Joined: 01 Aug 2013, 13:51
Location: Hämeenlinna

Re: Ota yhteyttä koulutustiimiin!

Post by Castor »

JoneKone wrote:
Castor wrote: Valitettavasti AFIlla on huonosti "perusperiaatteita", varsinkin TRAssa. Lähes täydellinen puute toimintaperiaatteista rakennetulla alueella vaikeuttaa sellaisten saannin AFIin eksponentiaalisesti.
Niin siis ajatus olikin vähän sitä, että olisi niitä periaatteita hyvä luoda. :) Mutta taitaa mennä osastoa "ilmatuen tehokuuden parantaminen". Mut siis Bummerilla oli hyvät kirjoitukset tässä taannoin hieman järkevämmästä kaupunkisotimisesta. Oli aika lyhyesti ja ytimekkäästi kirjoitettu ja siitä pystyi poimimaan sellaisia "periaatteita" jonka mukaan mennä ilman, että sitoutuisi juuri tietynlaiseen kankeaan tappelemistyyliin.
Samaa mieltä, uskon että oikeat pointit löydetään/on jo löydetty.
Ongelma on lähinnä miten saada ne AFIlaisten päähän.
Normi koulutustyyli ei tule onnistumaan koska vain n. 1-5% prosenttia pelaajista tulee niihin ilmestymään. (useimmilla ei riitä aika/kärsivällisyys koulutuksiin joka on täysin ymmärrettävää)
Ahterin keino toisi sen ns. väkisin sitten AFIlaisten leipään.

TL;DR Tarvitsemme uuden tavan kouluttaa jonka avulla valtaosa AFIlaisista tulee koulutettavaksi.
Last edited by Castor on 31 Aug 2016, 14:59, edited 2 times in total.
Reason: n
Post Reply