Yleistä keskustelua tehtävänteosta

Miccosx
Posts: 86
Joined: 10 Feb 2015, 10:19

Re: Yleistä keskustelua tehtävänteosta

Post by Miccosx »

A-tarvikkeen määrästä ja sen kantomahdollisuuksista on varmasti monta eri mielipidettä. Välillä materiaalia on enemmän mitä kukaan kerkeää käyttämään ja välillä mennään melko minimaalisella varustuksella. Osin riippuu tietysti tehtävän kokonaisuudesta ja miten eri osapuolia halutaan mallintaa.

Omalla kohdalla, olikohan viime lauantain eka peli, aiheutti ihmetystä kun ryhmän PJ:nä minulla oli aseena komea AK, varustettuna kiväärikranun ampumlaitteella, mutta omaan varustukseen ei mahtunut käytännössä yhtään kiväärikranua ja ylipäätään sain kantoon 1+3 lipasta. Tämä tuntui ns. hyökkääjän roolissa hieman oudolle.

Tätä on myös pelimaailmassa hieman hankala hallita, sillä yleisesti varustehamstraus tehdään heti niin tappiin kuin vaan on mahdollista. Tarkoitan siis sitä, että jos esim. tukikohdassa on tarjolla ylimääräistä a-tarviketta koko joukkueelle, niin nopein käsi vie kaiken, jos kantokykyä löytyy.

Näkisin että molemmille osapuolille pitäisi olla tarjolla "riittävästi" ammuksia, mutta se kuinka paljon sitä voi olla yhdellä jampalla kannossa pitää suhteuttaa tehtävän tilanteeseen. Se että hyökkääjä joutuu suojaamaan omaa ammusrekkaa / ottaa riskin ja pitää sitä lähellä taistelun painopistettä tai että puolustaja joutuu käydä täydentämässä ammuksia välillä on ihan hyvästä.
User avatar
JoneKone
Posts: 2502
Joined: 30 Jun 2014, 14:34
Location: Helsinki

Re: Yleistä keskustelua tehtävänteosta

Post by JoneKone »

Nummi wrote:Olen itse jättänyt suosiolla reppuja pois, jos en näe taistelijan realistisesti sellaista käyttävän/tarvitsevan tehtävässä. Kaupunkisisseille ynnä muille tämän kaltaisille taistelijoille (taleban jne( olen siis laittanut pelkän tetsarin, johon mahtuu sitten mitä mahtuu.

Olen jo pitkään kummastellut afissa vallitsevaa pakkomiellettä reppuihin. Onhan se ihan kiva, että on löytyy tilaa tavaralle, mutta miettikää nyt kuinka perseestä kokonaisen osapuolen suorituskyky oikeasti olisi, jos kaikki juoksentelisi reput selässä? Antaako reppu ja siinä olevat 6 lipasta, 3 savua, ja 1 räjähde oikeasti tehtävään lisäarvoa, kun ammuksien käyttöä ei tarvitse harkita millään tavalla?

Mun puolesta voi myös ohentaa annettu tarvikemäärää sopivasti sopivissa tehtävissä. Tämä vaatii kuitenkin tarkkaa pelisilmää tehtäväntekijältä. Jos kk:eille annetaan 1 PKM kannu aavikkotehtävässä niin se on ihan turhaa odottaa mitään tiukkaa dyynistä toiseen tulitaistelua. Korkeintaan ammutaan se puoli vyö ekassa väijyssä ja sen jälkeen ollaan kohteella piikkipuolustuksessa.

Reppumaniaan arvelisin suurin syy olevan se, että mitään varusteita ei voi kantaa kädessä. Eli jos haluat tellun tai ison kasapanoksen siirtää autosta asennuspaikkaan ilman reppua niin eipä onnistu. Sama koskee esim. BAF:in M2 Ammuskannut. Oli yhdessä tehtävässä kiva tilanne huomata, että ne ainoat reput on jossain etulinjassa ja M2 kk:ta saadaan kyllä siirrettyä mutta siihen menevät kannut ei. Kannattaa myös huomoida, että muistaakseni BAF krh:t pitää myös ladata inventorystä löytyvillä kranuilla (liiviin ei taida mahtua yhtäkään).
"Vihollisen paras ase on oma krh" - Acidizer
TugeX
Posts: 293
Joined: 26 Jul 2013, 18:49

Re: Yleistä keskustelua tehtävänteosta

Post by TugeX »

Enpä muista milloin olisi tehtävässä tarvinnut yli 6 lipasta olipa sitten hyökkäys tai puolustus. Toisi raikasta dynamiikkaa että ammuksia täytyy tasata ja kantaa ryhmän kesken, ja vaikka koko ryhmä vois kantaa kk:lle kannuja niin sekin pääsis siihen oikeaan rooliin. Näkisin myös GL miehen pääaseena sen tuubin eli sitä enemmän mukaan lippaiden kustannuksella. Pidempiin tehtäviin sitten tietysti jonkinlainen täydennyselementti mukaan.
User avatar
ruoste
Posts: 583
Joined: 05 Jan 2015, 16:03

Re: Yleistä keskustelua tehtävänteosta

Post by ruoste »

TugeX wrote:Enpä muista milloin olisi tehtävässä tarvinnut yli 6 lipasta olipa sitten hyökkäys tai puolustus. Toisi raikasta dynamiikkaa että ammuksia täytyy tasata ja kantaa ryhmän kesken, ja vaikka koko ryhmä vois kantaa kk:lle kannuja niin sekin pääsis siihen oikeaan rooliin. Näkisin myös GL miehen pääaseena sen tuubin eli sitä enemmän mukaan lippaiden kustannuksella. Pidempiin tehtäviin sitten tietysti jonkinlainen täydennyselementti mukaan.
+1 kaikkiin pointteihin. Jos sinkomies on sinkomies, niin sitten sinkoja kantoon muun kustannuksella.
"Kolme-neljä RJtä huutelee samaan aikaan jotain vitun 'broken arrowia' tukiverkkoon ihan Mel Gibsonina..." -Härö
Scottz
Posts: 562
Joined: 14 Aug 2013, 11:48
Location: Hki

Re: Yleistä keskustelua tehtävänteosta

Post by Scottz »

ruoste wrote:
TugeX wrote:Enpä muista milloin olisi tehtävässä tarvinnut yli 6 lipasta olipa sitten hyökkäys tai puolustus. Toisi raikasta dynamiikkaa että ammuksia täytyy tasata ja kantaa ryhmän kesken, ja vaikka koko ryhmä vois kantaa kk:lle kannuja niin sekin pääsis siihen oikeaan rooliin. Näkisin myös GL miehen pääaseena sen tuubin eli sitä enemmän mukaan lippaiden kustannuksella. Pidempiin tehtäviin sitten tietysti jonkinlainen täydennyselementti mukaan.
+1 kaikkiin pointteihin. Jos sinkomies on sinkomies, niin sitten sinkoja kantoon muun kustannuksella.
Tähän liittyen kävin Virtual Arsenalissa havainnollistamassa ammuskapasiteettia, koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:
80-luvun brittien kiväärimies[+] Spoiler
Image
Tässä esimerkissä on UO:lta kopioidun ohjekirjaan pohjautuvan orbatin mukainen varustus kiväärimiehellä. Kannossa on kuuden lippaan (seitsemäs aseessa) lisäksi yksi konekiväärin ammusvyö, muutama käkri ja heite sekä lisäksi hieman lääkintätarpeita jättäen vielä tilaa muulle pienelle roinalle. Näin saadaan kohtuullisella varustuksella ilman reppua välttämätön minimimäärä tavaraa ja KK:n ammukset tasataan ohjekirjaan vedoten ryhmän taistelijoiden kesken. Jos ryhmällä olisi vielä Carl Gustav kannossa (RHS:ssä M3 MAAWS ajaa asian) niin sitten tarvittaisiin reppu kantolaitteeksi ammuskuormaa jakamaan, puhumattakaan joukkueen 60 mm kranaatinheittimestä.
Eri ammusten kantokapasiteetti samalla tetsarilla[+] Spoiler
Image
Tässä puolestaan haluaisin erityisesti tehtäväntekijöitä huomauttaa siitä tosiasiasta, että etenkin kapinallisille/sisseille yleensä jaettava aseistus käyttää huomattavasti enemmän tilaa vieviä lippaita/kannuja, kun taas länsimaiset asejärjestelmät saavat saman ammuskuorman huomattavasti kompaktimmassa muodossa. Esimerkissä on käytetty Apexissa tullutta Tactical Chest Rigiä, mutta usein erityisesti RHS:n omat venäläiset kantolaitteet ovat kykenemättömiä kantamaan PKM-ampujalle kahta vyötä (kolmas aseessa) ilman reppua vaan yleensä pitää tyytyä siihen 200 patruunaan.
The only hope you have is to accept the fact that you're already dead and the sooner you'll accept that, the sooner you're able to function as a soldier's supposed to function. Without mercy, without compassion, without remorse. All war depends upon it.
Arska
Posts: 533
Joined: 30 Sep 2013, 17:09
Location: PKS

Re: Yleistä keskustelua tehtävänteosta

Post by Arska »

Kurkatkaa mielummin täältä: http://tikka.ws/class
rhs_200rnd_556x45_T_SAW[+] Spoiler

Code: Select all

mass = 37.62;
fin_m05_vest_cls[+] Spoiler

Code: Select all

class ItemInfo: ItemInfo {
...
containerClass = "Supply100";
...
};
Eli mukaan mahtuu 100/37.62 lipasta
"10 tonni nii hoidan molemmilta polvilumpiot" -VarjoV3
User avatar
Castor
Posts: 1448
Joined: 01 Aug 2013, 13:51
Location: Hämeenlinna

Re: Yleistä keskustelua tehtävänteosta

Post by Castor »

Kurjailu ja lippaat yhteen niin voisi tulla mielenkiintoisia insu tehtäviä:

- rakennus/metsä/kivikko tiheä kartta
-----> Podagorsk, VT5, VT7, Leskovitz.... Ei missään nimessä Tanoa.
- Ratio jossain 1.5:1 - 1:1een
- BLUFOR etsii insujen yhtä kätköä sieltä tiheästä metsästä.
-----> Useampi kätkö vaan hajaannuttaa tehtävää liikaa
- OPFOR Insu puolen perus äijälle mahtuu vaan pari lipasta samalla kuin BLUFORlle menee kymmenen
-----> OPFOR voi hakea kätköltä lisää ammusta, siellä vois olla lähes loputon määrä sitä, ei kranaatteja kätkössä.
- OPFOR assetteina raskaita konekivääreitä ja ehkä yks staattinen sergei, BLUFORin assetteina kuljetuskoput.
-----> Blackhawk/Chinook, korkeintaan UH-1Y Lämmöillä ja miniguneilla jos tuntuu siltä ettei muuten löydä insuja.
Last edited by Castor on 07 Nov 2017, 09:37, edited 2 times in total.
Reason: edit
Scottz
Posts: 562
Joined: 14 Aug 2013, 11:48
Location: Hki

Re: Yleistä keskustelua tehtävänteosta

Post by Scottz »

Castor wrote:Kurjailu ja lippaat yhteen niin voisi tulla mielenkiintoisia insu tehtäviä:

- rakennus/metsä/kivikko tiheä kartta
-----> Podagorsk, VT5, VT7, Leskovitz.... Ei missään nimessä Tanoa.
- Ratio jossain 1.5:1 - 1:1een
- BLUFOR etsii insujen yhtä kätköä sieltä tiheästä metsästä.
-----> Useampi kätkö vaan hajaannuttaa tehtävää liikaa
- OPFOR Insu puolen perus äijälle mahtuu vaan pari lipasta samalla kuin BLUFORlle menee kymmenen
-----> OPFOR voi hakea kätköltä lisää ammusta, siellä vois olla lähes loputon määrä sitä, ei kranaatteja kätkössä.
- OPFOR assetteina raskaita konekivääreitä ja ehkä yks staattinen sergei, BLUFORin assetteina kuljetuskoput.
-----> Blackhawk/Chinook, korkeintaan UH-1Y Lämmöillä ja miniguneilla jos tuntuu siltä ettei muuten löydä insuja.
Jos on mitään koherentinpaa ideantynkää niin tee Tuntemattoman ohjeen mukainen tehtäväidea-ketju, koetetaan pitää keskustelu yleisellä tasolla.
The only hope you have is to accept the fact that you're already dead and the sooner you'll accept that, the sooner you're able to function as a soldier's supposed to function. Without mercy, without compassion, without remorse. All war depends upon it.
User avatar
Nurmi
Posts: 120
Joined: 27 Nov 2016, 20:28
Location: Helsinki

Re: Yleistä keskustelua tehtävänteosta

Post by Nurmi »

Mitä tuohon ammusten määrään tulee niin itse ainakin olen laittanut yleisesti 6 lipasta liiveihin + yksi aseessa, itse pidän tätä määrää hyvänä eli ei pitäisi olla liikaa tai liianvähän.
Huom. tämä koskee vain moderneja armeijoita eli US, RUS, BAF, FIN, NATO (Vanilla), CSAT, AAF
User avatar
Keneraali
Posts: 823
Joined: 26 Jul 2013, 18:15

Re: Yleistä keskustelua tehtävänteosta

Post by Keneraali »

Joko voitaisiin luopua lagihelvetti kylistä, joissa pelaaminen aivan vitun tuskaista? Vieläkun samaa kylää on tahkottu ennenkin x kertaa...
Post Reply