Olipas kaksi tunnelmallista tehtävää omalta osalta tänään.
Ekassa JTAC:ia ja kiitos ilmoille hyvästä toiminnasta. Oli hienoa nähdä ilmaiskua jossa tullaa peräkkäin matalata sisään ja iskun jälkeen toinen irti vasemmalle ja toinen oikealle. Melkein kuin oppikirjasta. Oli myös hienoa nähdä, että perässä tuleva heko korjasi tulta edessä olevan mukaan. Alkubriiffissä jäi ohjeistus RTO/JFO:ille pitämättä ja sitä myöten ehkä pientä säätämistä ilmatuen kanssa. Loppukädessä kuitenkin pyynnöt tulivat nätisti läpi ja saatiin maalit ilmalle asti ja iskut oikeisiin kohtiin.
Tokassa PJ:nä ja saatiin omalla partiolla toteutettua hyvää irtaantumistaistelua. Eeppistä kun ympärille sataa krh:ta, sinkoa ja kk tulta vuorotellen.
Kranaatinheittimen kumina käy ja sirpaleet räiskyvät poteroni yli. Joukkueeni on sitoutunut taisteluun kahta kertaa suuremman vihollisen osaston kanssa joka rynnäköi mäkeä pitkin kohti omia asemia. Osa tästä komppaniasta on piiritetty ja tuhottu mäelle. Nuorien poikien veri värjää vehreän valkovenäläisen ruohikon punaiseksi ja konekiväärien tasainen säksätys säestää jatkuvaa muiden pienaseiden tulitusta, mieletöntä käsikranaattien rytmitöntä kumahtelua jolle ei ole loppua. Haavoittuneen vaikerrus kantautuu kasvuston läpi korviini ja kylmät väreet selkärangassani kertovat minulle sen minkä sisimmissäni ehkä tiedän jo: Muutaman metrin päässä liikkuu vihollisen taistelija.
Nostan aseeni ja valmistaudun henkisesti tähän tilaisuuteen. Nyt on aika antaa takaisin aatteen, isänmaan ja kuolleiden toverieni puolesta. Tuolla mättäällähän niitä makaa, poikia sieltä Moskovan ja Vladivostokin välistä. Kuulokkeesta kuuluu kauhunsekainen mutta samalla päättäväinen huuto kivääritulen yli: "Tässä A4 partionjohtaja, olen yksin kukkulalla M1. En tiedä missä muut ovat mutta minä jään tähän ja väijytän vihollisen!"
Lähetys katkeaa ja painan tangenttia puhuakseni joukkueeni rippeille. Annan kolmannelle ryhmälle käskyn siirtyä länteen ja yrittää konekiväärillänsä estää vihollisen ylitys kohdekylään. Puhun toiselle ryhmälle vaikka uskon että kukaan ei kuule. Ensimmäisen ryhmän henkiinjäänyt partionjohtaja, korpraali J. Kone, ilmoittaa verkossa kuolevansa juuri. Vastaan välittömästi: "Älä kuole, Jone."
Sillä hetkellä näen tämän ensimmäisen kapitalistisen veriviholliseni. Hän on minun ikäiseni, ehkä vähän nuorempikin. Hennoissa käsissä istuu taistelukivääri mallia M16 josta vapaan maailman vankkumaton keihäänkärki hakee turvaa kuin lapsi äidin helmoista. Vapiseva sormi istuu liipasinkaaren sisällä. Mies on kyyryssä ja katse harhailee etusektorissa kevlar kypärän lipan alta. Asetan pojan tähtäimeeni ja etusormeni puristuu liipaisinta vasten.
Jokin päässäni naksahtaa: "Älä DayZ, Härö.. älä DayZ."
Ja se on tarina siitä miten päädyin Bluforin Humveen sisään alasti.
Last edited by Härö on 19 Oct 2017, 04:00, edited 3 times in total.
Reason:asd
JoneKone wrote:Ekassa JTAC:ia ja kiitos ilmoille hyvästä toiminnasta.
Suuri kiitos JoneKoneelle JTACcina toimimisesta. Tulitukipyynnöt ja ilmojen johtaminen sujui loistavasti. Myös idea erillisestä ilmaverkosta ja tulitukiverkosta oli todella hyvä ja helpotti ilmatoimintaa huomattavasti.
Eeppistä kun ympärille sataa krh:ta, sinkoa ja kk tulta vuorotellen. 